Valikko Sulje

Yrittäjä! Näin valitset sopivan kirjanpitäjän

Miten löytää kirjanpitäjä?

Useimmiten kirjanpitäjä löytyy googlaamalla, omien verkostojen tai suositusten kautta.

 

Tarvitsetko edes kirjanpitäjää?

On kolmenlaisia yrittäjiä: 1) niitä, jotka tekevät kirjanpitonsa itse, 2) sivutoimisia yrittäjiä, joiden kirjanpidon kirjanpitäjä tarkistaa esimerkiksi kvartaaleittain sekä 3) niitä, jotka ulkoistavat kirjanpitonsa kokonaisuudessaan tilitoimistolle.

Jos haluaa pidemmällä tähtäimellä säästää omaa arvokasta aikaansa, kirjanpitäjä kannattaa. Se tuo mielenrauhaa, ja yrittäjä voi keskittyä liiketoiminnan pyörittämiseen.

Ajattele kirjanpitäjää enemmänkin sijoituksena kuin kuluna. Esimerkki: jos kirjanpitäjä maksaa esimerkiksi 80 euroa kuukaudessa, vuositasolla vajaan tuhannen euron kulu voi tuntua suurelta. Mieti kuitenkin, kuinka paljon sinulla menisi aikaa kirjanpidon tekemiseen. Sen ajan voisit käyttää bisneksen tekoon.

Kannattaa myös muistaa, että kirjanpitäjästä on muutakin hyötyä. Häneltä voi saada apua ja tukea liiketoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Kirjanpitäjän voi nähdä liiketoiminnan pyörittämisen luottohenkilönä. Toki on hyvä olla myös itse perillä yrityksensä talousasioita, eikä yrittäjän vastuuta voi ulkoistaa.

Mitä enemmän tiedät firmasi talousasioista, sitä paremmin voit toimintaasi kehittää. Kaikkea ei tarvitse tietää heti, vaan kasvaessasi yrittäjänä ymmärryksesi syvenee.

 

4 tärkeintä ohjetta kirjanpitäjän valintaan

1. Tunteeko kirjanpitäjä alaasi?

Kun käyt neuvotteluita mahdollisten tilitoimistojen kanssa, selvitä, millaisiin asiakkaisiin he keskittyvät ja kuinka he tuntevat toimialasi.

Mitä paremmin kirjanpitäjäsi tuntee toimialasi, sitä enemmän lisäarvoa hän pystyy tuomaan kirjanpitoosi. Tilitoimiston asiantuntijuus ja kokemus ovat erittäin arvokkaita tuoreelle yrittäjälle. Hyvät kirjanpitäjät ovat palvelualttiita ja uskaltavat tuoda omaa näkemystään esiin, jotta yrittäjä välttyy sudenkuopilta.

 

2. Kuinka sähköinen tilitoimisto on?

Haluatko toimittaa paperiset kuitit kirjanpitäjällesi kerran kuussa vai hyödyntää sähköisiä työkaluja? Mieti tarpeesi realistisesti. Ovatko kaikki sinulle tarjotut työkalut rahan väärti? Digitaaliset palvelut helpottavat monen yrittäjän arkea, mutta monesti vähemmälläkin pärjää. Ajan myötä pystyt täydentämään niitä.

 

3. Millaiset työkalut haluat?

Tarjolla on paljon nykyaikaisia, laajoja ohjelmistoja, jotka voivat olla aloittelevalle yrittäjälle liian raskaita. Mieti tarpeitasi: mikä on vähimmäistaso, jolla pääset liikkeelle mahdollisimman kevyesti? Yrityksen kehittyessä ja kasvaessa palveluita voi kyllä laajentaa.

 

4. Mistä olet valmis maksamaan?

Halvin ei ole aina paras. Edullisimpaan hintaan kuuluu yleensä pelkkä kirjanpidon rutiinityö eikä esimerkiksi konsultointia. Kuinka paljon kaipaat palvelua? Tilitoimistot ovat yhä enemmän asiantuntijoita, jolta voi kysyä neuvoa. Tilitoimiston lasku on verovähennyskelpoinen.

Jos jokin on liian halpaa ollakseen hyvää, se luultavasti onkin. Yrittäjällä on paljon menoja, jotka halutaan pitää kurissa, mutta kirjanpito on yksi niistä asioista vakuutusten ja lounastaukojen kanssa, joista ei kannata tinkiä liikaa. Summa voi lopulta kostautua moninkertaisena takaisin, vaikka valinnan olisi alunperin tehnyt halvimman hinnan perusteella. Toki kalleinkaan vaihtoehto ei takaa laatua ja yrittäjän täytyykin olla tarkkana hinta-laatusuhteen kanssa. Tilitoimistot kannattaa siis kilpailuttaa ja huomioida, onko kyseessä kiinteä- vai tuntiperusteinen laskutus sekä mitkä palvelut sisältyvät hintaan.

 

5. Millaisia kokemuksia tilitoimiston muilla asiakkailla on?

Nykyisten asiakkaiden suositukset ovat monille tilitoimistoille tärkein kanava uusien asiakkaiden hankintaan. Siksi sinunkin kannattaa parhaasi mukaan pyrkiä selvittämään, millaista palvelua muut ovat tilitoimistolta saaneet.

Google ja sosiaalisen median kanavat kertovat toki jotain, mutta pelkästään niiden varaan tiedonkeruuta ei kannata jättää. Usein parhaimmat vinkit saa sellaisilta yrittäjiltä, jotka toimivat samalla alalla ja joiden liiketoiminta on suunnilleen samaa suuruusluokkaa.

Voit yrittää onkia tilitoimistolta tietoa myös heidän nykyisten asiakassuhteidensa pituuksista.

 

Kolme tärkeintä pointtia (etenkin tuoreelle) yrittäjälle

1. Kysy: Uskalla kysyä. Niin vältät turhat sudenkuopat.

2. Hyödynnä omia verkostoja ja etsi uusia. Yrittäjille löytyy laajasti erilaisia palveluita, koulutuksia ja tapahtumia. Lähde rohkeasti mukaan verkostoitumaan ja keräämään tietoa muilta yrittäjiltä.

3. Mieti tarpeesi: Mieti tarpeesi realistisesti. Ovatko kaikki sinulle tarjotut työkalut rahan väärti? Digitaaliset palvelut helpottavat monen yrittäjän arkea, mutta monesti vähemmälläkin pärjää. Ajan myötä pystyt täydentämään niitä.

 

MEIDÄN ASIAKKAAKSI SIIRTYMINEN ON NÄIN HELPPOA!

1. Täytä tarjouspyyntölomake tai soita/lähetä sähköpostia. Otamme yhteyttä 3 työpäivän sisällä. (Kirjanpitäjä Tarja Partanen, p. 0400 406 183 / tarja.partanen(a)kiinteistotili.fi).

2. Keskustelemme mielellämme yrityksenne tarpeista  -> teemme tarjouksen, joka on selkeä ja helposti vertailtavissa nykyiseen palvelusopimukseenne

3. Hyväksy Kiinteistötilin tarjous! Teemme vaihtoprosessin veloituksetta       

 

#kirjanpitäjä #tilitoimisto #iisalmi #kiuruvesi #suomenvahvimmatplatina

 

(Lähde: https://duunitori.fi/tyoelama/yrittajanopas/taloudenhallinta/kirjanpitaja, https://yrityksen-perustaminen.net/tilitoimiston-valinta-10-tarppia-yksinyrittajalle-kirjanpidon-ulkoistamiseen/, https://www.onnistuyrittajana.fi/artikkeli/vinkit-tilitoimiston-valintaan)