Taloyhtiöissä on vuoden kiireisin kokousaika meneillään ja asiakasyrityksillemme laaditaan tilinpäätöksiä. Kuinka koronavirus vaikuttaa meillä?
Haluamme olla ”ajoissa liikenteessä” ja kantaa osaltamme yhteiskunnallista vastuuta. Olemme Kiinteistötilissä varautuneet tilanteeseen, jossa työntekijöitämme olisi estyneinä työskentelemään toimistoillamme joko sairauden tai karanteenin vuoksi. Pyrimme parhaamme mukaan varmistamaan häiriöttömän palvelun. Henkilöstömme on ohjeistettu sairastumisten ennaltaehkäisyyn. Tämän lisäksi yrityksessämme on toimintaohjeet, mikäli on syytä epäillä tartuntaa. Toimimme varahenkilöjärjestelmän mukaisesti ja teemme tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan etätöitä.
Koska haluamme taata työntekijöillemme terveellisen työympäristön, sekä pyrimme turvaamaan työnteon, toivomme asiointia ensisijaisesti sähköpostilla & puhelimitse toimistojen aukioloaikoina (arkisin klo 9-15).
Työskentelemme toistaiseksi suljettujen ovien takana koronavirustilanteen vuoksi. Palvelemme puhelimitse ja sähköpostilla. Taloyhtiöissä kiireellisimmät hallitusten kokoukset pidetään sähköposti-, puhelin- tai Teams-kokouksina. Yhtiökokouksen ajankohdasta tiedotetaan talokohtaisesti. Kirjanpitoasiakkaiden materiaalit otamme vastaan sopimuksen mukaisesti.
Estääksemme mahdollisten tartuntojen leviämistä välttelemme kättelyä.
Seuraamme viranomaisohjeista ja tiedotamme asiakkaitamme tarvittaessa Internet-sivullamme.
Taloyhtiöt
- Asunto-osakeyhtiölaki säätää hallituksen kokoontumisesta suppeasti. Kunkin taloyhtiön hallitus päättää omat työskentelytapansa. Esimerkiksi puhelin- ja sähköpostikokoukset ovat mahdollisia ja tällaisessa poikkeustilanteessa suositeltuja.
- Suomen hallitus linjasi 16.3., että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön. Taloyhtiön yhtiökokous ei ole kuitenkaan julkinen kokoontuminen. Ohjeistusta on tietysti suositeltavaa noudattaa. Taloyhtiön hallitukset tekevät omat ratkaisunsa, perutaanko/siirretäänkö jo koolle kutsutut yhtiökokoukset. Kunnioitathan muita osakkaita sekä isännöitsijää, etkä osallistu mahdolliseen kokoukseen oireilevana tai sairaana. Mikäli et pysty osallistumaan kokoukseen, voit käyttää valtakirjaa. Kun tilikausi on päättynyt 31.12., yhtiökokous tulisi pitää kesäkuun loppuun mennessä (joten aikaa kokouksen pitämiselle vielä on). Mikäli yhtiökokous pidettäisiin poikkeustilanteessa määräajan jälkeen, on varsin epätodennäköistä, että siitä seuraisi sanktiota taloyhtiölle tai yhtiön johdolle. Vahingonkorvausvastuun syntyminen edellyttää aina sitä, että määräajan ylittämisestä aiheutuisi taloudellista vahinkoa ja tämä vahinko olisi johtunut tahallisuudesta tai huolimattomuudesta. Tällainen vahinko on kuitenkin hyvin teoreettinen.
- Pyydämme asiakkaitamme pesemään kädet kokoukseen tullessa.
- Viranomaiset eivät ole antaneet käyttökieltoja koskien taloyhtiön yhteisiä tiloja, kuten saunaa tai pesutupaa. Päätöksen taloyhtiön yhteisten tilojen käytön rajoittamisesta tai kieltämisestä tekee tarvittaessa taloyhtiön hallitus. Päätöstä voidaan perustella koronaepidemian rajoittamisella ja tartuntariskin pienentämisellä. Perusteena voi olla myös palveluntuottajan, kuten siivousyrityksen, ohjeistus ja resurssien priorisointi. On suositeltavaa, etteivät koronaan sairastuneet tai altistuneet tai muuten itsensä sairaaksi tuntevat käytä yhteisiä tiloja, ja huomioivat näin naapureidensa ja palveluntuottajien terveyden ja turvallisuuden.
- Palveluntarjoajat (isännöinti, kiinteistönhuolto, siivous, jätehuolto ym.) toimivat parhaan kykynsä mukaan mahdollisissa poikkeustilanteissa. Pyydämme kärsivällisyyttä, mikäli asioiden hoitaminen poikkeustilanteessa viivästyy.
Tilitoimistoasiakkaat
- Suomen Yrittäjät kerää hyödyllistä tietoa koronaviruksesta ja ajankohtaisista asioista osoitteessa www.yrittajat.fi/korona