Taloudellisten riskien hallinta ja yhteistyökumppaneiden taustojen tunteminen on tärkeä osa taloyhtiön toimintaa. Myös asunto-osakeyhtiölaki velvoittaa taloyhtiötä yhä vastuullisempaan toimintaan yhteistyökumppaneita valittaessa. Yritysten taloudellinen tilanne kannattaakin…
Naapureiden väliset riidat voivat äityä suuriksi konflikteiksi, jos niitä ei käsitellä ajoissa. Riita voi lähteä liikkeelle niinkin pienistä asioista kuin naapurista kuuluvista äänistä, pyykkituvan pelisäännöistä,…
Sitten kun aurinkoannos alkaa riittää, kodin viilentäminen voi lisätä asumismukavuutta ja auttaa jaksamaan. Koneellista jäähdytystä ei välttämättä tarvita lainkaan, mikäli paahteen ja keskipäivän kuuman ilman…
🌿 Toimistomme suljetaan torstaina 18.6. klo 13.00. Perjantaina 19.6. juhannusaattona toimistomme ovat suljetut. Huomioithan, että myös taloyhtiösi hallitus ja isännöitsijä viettävät juhannusta, joten kiireellisissä taloyhtiön huoltoasioissa…
Toimistomme ovat jälleen avoinna asiakkaille arkisin klo 9-15. Asioithan vain välttämättömissä tilanteissa ja vain terveenä!
Lakimuutos, jolla tuodaan koronavirusepidemiaan liittyviä väliaikaisia helpotuksia mm. asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokousten pitoon tuli voimaan 1.5.2020. Poikkeukset ovat tarpeen, jotta tarpeelliset vuosikokoukset sekä ylimääräiset kokoukset voidaan järjestää…
Olemme ottaneet testikäyttöön SignSpacen sähköisen allekirjoituksen (www.signspace.com). Sähköinen allekirjoittaminen on nopea, vaivaton ja tehokas tapa nykyaikaistaa asiakirjojen allekirjoittaminen. Pankkitunnuksilla varmistetun henkilön sähköisesti allekirjoittama dokumentti on…
Toimistomme ovat suljetut vappupäivänä 1.5. Palvelemme jälleen maanantaina 4.5. klo 9.00. Kiireellisissä taloyhtiön huoltoasioissa auttaa huollon päivystäjä. Iloista vappua!
Toimistomme suljetaan torstaina 9.4. klo 13.00. Palvelemme jälleen tiistaina 14.4. klo 9.00. Kiireellisissä taloyhtiön huoltoasioissa auttaa huollon päivystäjä. Aurinkoista pääsiäistä!